Itämeren turskakannat ovat huonossa kunnossa. Turskakannat ovat pienentyneet merkittävästi viime vuosikymmeninä, kuten myös monet muut kaupallisesti tärkeiden kalojen kannat ympäri maailmaa.

Uudet havainnot vahvistavat vanhan uskomuksen - intensiivinen kalastus aiheuttaa vakavia haittoja Itämeren ympäristöön. Suuret turskakannat Itämerellä voisivat johtaa alhaisempiin leväkantoihin ja kirkkaampiin vesiin. Baltic Sea 2020-säätiön aloitteesta 16 huomattavaa meren ja kalatalouden tutkijaa kokoontui keskustelemaan Itämeren ongelmista. Mukana oli kalaekologeja, sekä rehevöitymisen, ilmaston ja ekosysteemin muiden osien asiantuntijoita. He olivat yhtä mieltä siitä, että järkevä, ekosysteemiin sopeutettu kalastus edistää Itämeren tervehtymistä. Tällöin myös osa rehevöitymiseen vaikutuksista heikkenee.

16 tutkijan yhteinen johtopäätös osoittaa jälleen kerran, että on korkea aika alkaa käsitellä turskakantoja myös ympäristöpoliittisena kysymyksenä, eikä vain kalastuselinkeinopolitiikan kannalta. Kalatalouden vaikutuksen ympäristöön tulee näkyä poliittisissa aloitteissa sekä kalastuksen hallinnan suunnittelussa aikaisempaa paremmin tulevina vuosina.

Turska on Itämeren arvokkain kala. Siksi alueen ammattikalastajat ovat riippuvaisia turskan elinkykyisistä kannoista. Turska on myös alueen tärkein petokala. Se on ylimpänä Itämeren ravintoketjussa ja sillä on ratkaiseva asema koko meren ekosysteemissä. Valitettavasti kalastuksen tavoitteet ovat olleet lyhytnäköisiä. Kalastajat ovat halunneet saada mahdollisimman suuria saaliita sen sijaan, että tavoitteena olisivat olleet rajoitetut, kestävään kulutukseen ja luonnollisiin edellytyksiin mukautetut kalastusmäärät.

Tässä kirjoituksessa esitellään edellytykset terveemmän Itämeren luomiseksi. Kirjoitus perustuu johtopäätöksiin, joista Baltic Sea 2020-säätiön asiaa miettimään kutsumat tutkijat olivat yhtä mieltä. Lähtökohtana on turskan asema ekosysteemissä ja meriympäristössä.

Turska Itämerellä - ekosysteemiin perustuva näkökulma

Itämeri on tuottava meri. Turskasaaliiden ollessa huipussaan 1980-luvulla, pyydettiin 22 prosenttia maailman turskasta pienellä Itämerellä. Nykyään saaliit ovat paljon vaatimattomammat. Turska on kylmässä vedessä elävä pohjakalalaji, joka on alun perin peräisin merestä, jossa suolan pitoisuudet ovat huomattavasti korkeammat kuin Itämerellä. Itämerellä elävä turska on erityisen hyvin sopeutunut ympäristöönsä. Sen lisääntyminen onnistuu vain, jos veden happi- ja suolapitoisuudet ovat riittävän korkeat. Siksi Itämeren kunto vaikuttaa vahvasti turskakantoihin. Ihmisen toiminnalla on erittäin suuri vaikutus turskan lisääntymiseen ja selviytymiseen.

Itämerellä on kaksi erillistä turskakantaa, "läntinen kanta" ja Itämerenturska eli ”itäinen kanta”. Raja näiden kahden välillä kulkee eteläisellä Itämerellä Bornholmin kohdalla. Kaksi populaatiota ovat geneettisesti selvästi erilliset – itäinen kanta on ainutlaatuisesti sopeutunut Itämeren murtovesiin, eikä sitä voi vahvistaa lännestä suuntautuvalla muutolla.

Turskan tyyppisten petokalojen häviäminen ekosysteemistä voi johtaa ketjureaktioihin. Mitä enemmän asiaa on tutkittu, sitä tarkempaa tietoa meillä on siitä, kuinka luoda monimutkaisia biologiset järjestelmät todella ovat. Tärkeä päätelmä 16 Itämeren alueelta tulevan tutkijan tapaamisessa oli yhteinen näkemys siitä kuinka tärkeää on nähdä Itämeri yhteen liittyvänä ekosysteeminä. Suurempi määrä turskaa vähentäisi sen tärkeimpien saaliiden eli kilohailin ja silakan kantoja. Koska nämä planktonia syövät kalat vaikuttavat suoraan eläinplanktonin määrään, tarkoittaisi suurempi määrä turskaa suurempaa määrää eläinplanktonia meressä. Suurempi määrä eläinplanktonia johtaisi taas sen ravinnon, kasviplanktonin, määrän laskuun ja siten meren selkeytymiseen. Lyhyesti sanottuna voimme olettaa, että suurempi turskakanta parantaa veden laatua.

Kalastuksen merkityksen turskakantoihin

Pyyntikiintiöistä ja muista kalastusta koskevista säännöksistä Itämerellä on päätetty EU: n ja Venäjän toimesta ja perustuen tieteellisiin neuvoihin, jotka on antanut Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES). HELCOM, kansainvälinen elin, joka on vastuussa Itämeren ympäristöstä, ei ole toistaiseksi käsitellyt kalastukseen liittyviä kysymyksiä. Mielestämme tämä on väärin!

ICES koordinoi kalastuksen tutkimusta ja antaa neuvoja, missä määrin kalastusta kannattaa harjoittaa kantojen supistumatta. ICES määrittelee sukukypsien kalojen vähimmäismäärän, joka tarvitaan kannan romahtamisen riskin minimoimiseksi (esimerkiksi 160 000 tonnia itäiselle kannalle). Se myös suosittelee yleistä kalastuskieltoa, jos raja alitetaan. Suurimman osan 1990-lukua ja koko 2000-luvun, itäinen turskakanta on ollut alle kriittisen rajan. Kannan merkittävän romahtamisen riski on ollut koko ajan merkittävä. Tästä huolimatta noin 60 prosenttia kaikista aikuisikään ehtineistä turskista on vuosittain nostettu Itämerestä.

Kalastuksen osuus Baltian maiden bruttokansantuotteesta on tänä päivänä pieni.  Tanskan, Ruotsin ja Puolan kohdalla kalastus on vain 0,5, 0,2 ja 0,005 prosenttia bruttokansantuotteesta. Toisaalta kalastus on erittäin tärkeä alueellisen työllisyyden kannalta. Itämeren alueen kaupallisen kalastuksen tarkastelu osoittaa, että sen kannattavuus on laskenut jo usean vuoden ajan. Kalastuksen merkitys myös alueelliselle taloudelle on vähentynyt merkittävästi. Koska turskan kalastuksella on merkittävä vaikutus monien kalastajien tuloihin, on kiintiöiden koko kriittinen tekijä koko teollisuuden kannattavuudelle.

Itäinen kanta ei kuitenkaan ole kuolemassa sukupuuttoon. Kalastuksen vähentämisellä voidaan nopeasti elvyttää turskakantaa. Alustavien laskelmien mukaan sukukypsien kalojen määrä voidaan kaksinkertaistaa vain yhden vuoden kalastuskiellolla. Tämän lyhytaikaisen kalastuskiellon jälkeen kanta olisi lähellä tai jopa yli kriittisen rajan (160 000 tonnia). Vastuullisesti hallinnoitu turskakanta vuosien 1983 ja 2007 välillä olisi voinut tuottaa huomattavasti suuremmat saaliit ja elinkeinolle vuotuisia lisätuottoja jopa 1-2 miljardia. Mutta valitettavasti tämä laskuesimerkki on kaukana päivän poliittisesta todellisuudesta. EU:n ministerineuvosto on viimeiseen kahteen vuoteen saakka päättänyt säännönmukaisesti huomattavasti korkeammista kiintiöistä kuin mitä ICES on suositellut.  Yksi selitys neuvoston päätösten ICES:n suositusten ylittämiselle on ollut se, että neuvosto on ottanut huomioon kalastuselinkeinon sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat.

Poliittiseen päätöksentekoon on siis pystynyt merkittävästi vaikuttamaan kovaääninen ja paikallisesti vahva mielipide, eikä toistaiseksi järjestäytymätön enemmistö. Tästä on ollut tuloksena lyhyen aikavälin näkökulmaa painottavia päätöksiä, jotka eivät suosi kestäviä kalakantoja tai pitkällä aikavälillä kannattavaa kalaelinkeinoa. Lisäksi asetetut kiintiöt ylitetään säännöllisesti laajalla laittomalla kalastuksella. Kestävän kehityksen periaattein hallinnoitu turskakanta lisäisi merkittävästi ammattimaisen kalastuksen kannattavuutta. Samalla voisimme odottaa useita myönteisiä vaikutuksia Itämeren ekosysteemiin. Taloudellisessa mielessä pitkän aikavälin hyödyt voivat laajasti ylittää lyhyen aikavälin alhaisemman kalastuksen kustannukset.

Tilanteen parantamiseksi tarvitaan pikaisia toimia

Viime vuosina on käynyt yhä selvemmäksi, että kalastuksen haasteita ja muita ympäristöongelmia ei voida käsitellä erillisinä. Menestyksekkään Itämeren luonnonvarojen hallinnan tulee perustua yhdistettyyn lähestymistapaan, jossa ekosysteemin etu ajaa ohi yksittäisten toimialojen edun. Tämän toimintalogiikan perusteelle on rakennettu sekä HELCOMin Itämeren toimintasuunnitelma että EU: n Itämeristrategia. Monet tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että rehevöityminen voi vaikuttaa kalan määrään meressä. Mutta kuten edellä on kuvattu, nyt on olemassa myös näyttöä, joka osoittaa, että Itämeren kalakantojen palauttaminen voi vähentää joitakin rehevöitymiseen vaikutuksia.

Kalastuskiintiöiden pitämiseen suurina on edelleen paljon paineita. EU:n Itämeren ympäristön jäsenmaat ovat viime vuosina onnistuneet jonkin verran onnistuneet vähentämään kiintiöitä noudattamalla ICESin tieteellisiä neuvoja. Vaikka turskakanta osoittaa nyt kasvun merkkejä, se on edelleen selvästi alle ihanteellisen kestävän tason. Kannat ovat kokonaisuudessaan liian pieniä, jotta ne voisivat osaltaan vähentää rehevöitymisen vaikutuksia. Ministerineuvoston vuonna 2007 hyväksymän hallinnointisuunnitelman mukaan on merestä nostettavan kalan määrän oltava pieni vaikka turskan määrää kasvaa. Jos suunnitelmaa noudatetaan, ja ilmasto- ja vesiolosuhteet antavat hyvät edellytykset turskan toukkien selviytymiselle, voimme odottaa kantojen kasavavan voimakkaasti seuraavan viiden vuoden aikana.

Kaikki rehevöitymistä vastaan tehtävät toimenpiteet ovat luonnollisesti vielä tarpeen. Niillä saadaan aikaan ympäristövaikutuksia useiden vuosikymmenten kuluttua, mutta nykyistä suuremmilla turskan määrällä voidaan vaikuttaa ekosysteemiin paljon aikaisemmin. Turskakysymys on siksi kaikkien Itämeren alueen asukkaiden asia.

Baltic Sea 2020:n näkemys, mitä pitäisi tehdä

Alueen asiantuntijoiden tapaaminen osoittaa, miten tärkeää on suhtautua vakavasti turskan kalastuksen suunnitteluun. Baltic Sea 2020 haluaa, että ekosysteemin ominaisuudet ja tuotantokapasiteetti ovat perustana kalastuksen suunnittelulle ja laajuudelle. Uusi politiikka on vahvistettava nyt, kun EU uudistaa kalastuspolitiikkaa. On tärkeää, että uusi kalastuspolitiikka tukee ekosysteemiin perustuva lähestymistapaa. Kaikkia ekosysteemin osia tulee hallita kestävästi.

Baltic Sea 2020 -säätiön johtopäätös on hyvin konkreettinen. Kohtuullinen turskan kalastus, vaikka turskakannan määrä on kasvanut, johtaa kestävään kalastukseen ja mahdollistaa samalla huomattavasti suuremmat saaliit tulevaisuudessa. Turskan kalastuksella on selviä vaikutuksia Itämereen. Jos turskakanta kasvaa, meren tila paranee, koska levälautat ovat pienempiä ja vesi on kirkkaampaa.

Baltic Sea 2020 esittää, että Itämeren turskakannan annetaan kasvaa. Riittävän suuri turskakanta on Itämerellä ehkä se toimenpide, joka lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä voi parhaiten torjua rehevöitymisen vaikutuksia. Kantojen turvaaminen edellyttää kuitenkin, että turskan pitkän aikavälin hoitosuunnitelmaa noudatetaan. Se mahdollistaa tulevaisuudessa kannan, joka on riittävä suuri säätelemään kilohailin ja sillin kantoja.

On korkea aika, että vastuulliset päätöksentekijät ottavat kokonaisvaltaisen lähestymistavan meriympäristöön. Vain näin saadaan aikaan todellisia parannuksia Itämeren ympäristöön. Vuonna 2010 on käynnissä useita poliittisia prosesseja, jotka koskevat Itämeren meriympäristöä. Näitä ovat esimerkiksi EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistaminen ja Itämeri-strategia.

Kalastuksen asema tulee vakiinnuttaa ympäristökysymyksenä. Vain niin voimme varmistaa, että kaloja pidetään Itämerellä luonnonvarana eikä ainoastaan taloudellisena resurssina.